Fontti:
Puheenjohtajan tervehdys 
 
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille yhdistyksemme jäsenille täältä Tornion Putaalta. Uusi toimintavuosi on käynnistynyt ja tänä vuonna saammekin viettää sitä juhlallisissa merkeissä, sillä yhdistyksen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Yhdistyksen hallitus on aloittanut valmistautumisen juhlallisuuksiin nimeämällä työryhmän laatimaan yhdistyksen historiikkia. Juhlavuoden pääjuhlaa tulemme viettämään kesäkuussa Torniossa. Juhlavuoden kunniaksi kahvia ja kakkua tarjotaan koko toiminta-alueellamme kaikissa vertaistukiryhmissä.  
 
OmaisOivan toimintakalenteri on taas pullollaan toimintaa. On vertaistukiryhmiä, ohjausta, neuvontaa hyvinvointiloma, hoivaparkkeja jne. Kalenterin ulkopuolelta mainittakoon Kumppanuuskeskus Luotsi ry:n kanssa Torniossa järjestettävät virkistyspäivät aina kolmen viikon välein. Tapahtuma kerää kerta toisensa jälkeen reilusti yli sata osallistujaa. Virkistyspäiville ovat löytäneet tiensä jo useat Meri-Lapin alueen omaishoitajat. Olkaatte kaikki lämpimästi tervetulleita virkistymään: kahvittelun, yhteislaulujen, tietoiskujen, leikkimielisen bingon ja makoisan lounaan muodossa. Järjestömme Kumppanuuskeskus Luotsin kanssa kevään aikana yhteisiä teatteriretkiä Torniosta Oulun kaupunginteatteriin.  
 
Näissä tunnelmissa vielä kerran oikein mukavaa alkanutta vuotta! Pidetään hyvää huolta toisistamme! 
 
     Sauli Hyöppinen      puheenjohtaja